17. tammikuuta 2013

Tähtihetkiä

Tähtitaivaan tutkiminen onnistui hienosti tänään illalla kun taivas oli pilvetön. Jupiter loistaa kirkkaana, ja se näkyy kuvassakin! Plejedit ovat myös helposti erotettavissa paljaalla silmällä (rykelmä Jupiterista oikealle yläviistoon)
Isän jutut tähdistä ja avaruudesta kiinnostavat tyttöä, ja havaintojen tekeminen on hauskaa

  
Jos haluat etsiä nämä tähtitaivaalta, kannattaa vilkaista seuraavat linkit:

Ursan sivuilta saat ajantasaisen kuvan taivaankannesta! TÄÄLLÄ
Tietoa Plejedeistä TÄÄLLÄ
Tietoa Jupiterista TÄÄLLÄ 

Olipa toinenkin Tähtihetki.. pari päivää sitten kun muksut pääsivät yhdessä yökylään isulaan (=mummola). Meille aikuisille jäi nautittavaksi yhteinen ilta, puhdas koti ja päivällinen.  


Joskus mietin kumpa kaikilla samassa tilanteessa olevilla olisi mummola tai muu tuttu paikka jonne lapset voisivat helposti päästä yökylään. Se on iso juttu ainakin vanhemmille, joiden jaksamista koetellaan pienten lasten kanssa. Isovanhempia haluaisin kannustaa pyytämään lastenlapsia hoidettavaksi, sillä vanhemmat eivät usein tohdi apua pyytää.

No mutta, takasin tähtihetkeen.. 
Pitkiin aikoihin emme ole laittaneetkaan ruokaa vain meitä aikuisia ajatellen. Nyt teki mieli jotain kevyttä, missä on kalaa ja tulisuutta... Päädyttiin tekemään Thaimaustettu lohikeitto, tuunaten reseptiä vielä ainakin sweetchili-kastikkeella, kunnon hot chili-kastikkeella ja savustetulla lohella. Suosittelen kokeilemaan - Ihan superhyvää!


 
Sitten on vielä paljon muitakin tekoja joilla voi lapsiperheen arkea helpata... 


Suuri kiitos vielä tekijälle! Villahaalari lämmittää mukavan tasaisesti yöllä, ja välivaatteena ulkohaalarin alla. Tarpeeseen tuli todella..


Ideoita kaikenlaiseen käsillä tekemiseen tai vaikka sisustamiseen löytyy valtava määrä Pinterestistä. Palvelu on niin helppokäyttöinen että tohdin suositella ihan kaikille! Leikkikaupan Pinterest -sivuja pääset seuraamaan TÄSTÄ.

Palaamisiin,

Annukka

4 kommenttia:

Rouva Fortuna kirjoitti...

Uskomaton kuva tähtitaivaasta! Ihanalta näyttää tulinen keitto. Juuri ajattelin itsekin tehdä jotain tulista, jos maistaisi edes jotain tässä flunssassa. Niin, ja kiitos viimeisestä. Viisastuin kovin (jos ymmärrät mitä tarkoitan) ;) Hyvää viikonloppua! :)

Annukka kirjoitti...

Voi kiitos kommentista. Tämä oli hieno juttu :) vähintäänkin viikon paras uutinen, enkä tarkoita flunssaa.. Pikaista paranemista!

Anonyymi kirjoitti...

On myös vanhempia jotka ei malta viedä lapsia yöksi muualle..taidetaan olla vähän hassuja, kun ikävä tulisi. Päivällä ovat välillä olleet mummolassa, mutta yön aina kotona. Mummolaan siis saisi kyllä mennä, mutta ei olla vielä haluttu viedä. Olen myös henkilökohtaisesti sitä mieltä ja mieheni myös ettei pieniä ainakaan alle vuoden ikäisiä olisi hyvä viedä. Kaunis tähtitaivas! :)

Annukka kirjoitti...

Hienoa että teilläkin on tuki isovanhemmista, silloin kun sitä tarvitsette. Parhaimmillaan me voimme varmaankin kaikki rikastuttaa toistemme elämää olemalla mukana ja välittämällä toisitamme, eri sukupolvet. Ja rakastavat vanhemmat ovat varmaankin niitä jotka parhaiten tietävät mikä on hyväksi lapsille missäkin tilanteessa.
Kiitos kommentistasi ja rauhallista viikonloppua!