14. kesäkuuta 2013

Synttärikakkuja ja tunnelmia







Kesä on meidän perheessä synttäreidin aikaa. On ihanan helppoa järjestää juhlat ulkona silloin kun säät suosivat.
Toivotaan nyt että tuo helle tulisi jo pian takaisin!




En ole aikaisemmin ollut kovin innokas täytekakkujen tekijä, mutta innostuin nyt harjoittelemaan parillakin kakulla. Päätin testata sokerimassaa koristelussa sillä aikaisemmin marsipaanin kanssa en ole onnistunut valtavan hyvin. Täytyy myöntää että tämä kokemus oli palkitseva, sokerimassaa on helppoa työstää ja onneksi sitä saa kaupoista jo eri väreissä!
  





Lahjaksi saatiin kummitädin tekemä ihana teltta, jossa leikitään nyt jatkuvasti. Kiitos vielä J!





Kaverisynttärit tulivat ekan kerran ajankohtaiseksi ja niitä odotettiin hartaasti. 
Prinsessakakku olikin haastavampi koota. Seitsemän kerrosta kostutettuna painoivat kakkua vähän, joten suosittelen tekemään reilusti korkean jos haluaa asettaa Barbin koristeeksi! Sankari oli kyllä onnellinen kakustaan :)










Hauska ohjelmanumero viime kesältä muistui mieleen ja niin järjestettiin Kesäjuoksut :)
Ideana on juosta vuorollaan läpi pieni temppurata, joka kyhätään ulkoleluista, pelivälineistä jne. 
Maalissa kaikki saavat pienen palkinnon!




Aurinkoisin terveisin,

Annukka

4 kommenttia:

Sifia kirjoitti...

Upeita kakkuja!!!! Millaista vadelma-kinuski täytettä teit?? :)

Ihana tuo leikkiteltta!!! Eihän kummitäti tee näitä tilauksesta??? ;) MEillekkin kelpaisi!!!!

Annukka kirjoitti...

Kiitos Sifia kommentistasi!

En tosiaan maininnutkaan että vadelma - kinuskitäyte on Kinuskikissan kehittämä. Se oli niiiin hyvää! Teemme sitä varmasti uudestaan kunhan tämän kesän vadelmat alkavat kypsyä. Laitoin muuten ohjeesta poiketen kerman sekaan valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa, se oli helppo ja hyvä! Vadelmat aseteltiin vain kinuskikerman sekaan, namsk!

Teltta on mielestämme aivan valloittavan ihana ja myös näyttävän näköinen!
Saas nähdä mitä keksimme näiden kanssa ;o)

Aivan ihana nimi muuten sinulla!!

Anonyymi kirjoitti...

Mistä saa noin kauniita pupu aikeisia lautasia? Kiva blogi <3 :)
-Petra

Annukka kirjoitti...

Moi Petra! Lautasia löytyy tuolta meidän Leikkikaupasta, jonne pääsee sivupalkin kautta. Mukavaa kesän jatkoa :)