18. tammikuuta 2014

Uutta olohuoneessa ja tekemistä tytöille

Nyt tuntuu jo talvelta, ja pakkasen paukkuessa paras paikka löytyy takan edestä. Varsinkin tuo iso tyyny on ihana löhöilyyn. 





Tilasin eräältä käsityöläiseltä Ranskasta nämä hauskat tyynyt. Ne ovat kierrätysmateriaaleista, kuten ranskan postin paksuista säkeistä, säkkikankaasta ja nahasta valmistettuja, aika ronskit materiaalit tuntuvat hyviltä. Meillä on ollut usein muutenki tyynyjä lattialla jotta lapset saavat jumpata ja harjoitella temppujaan.. :)







Sisällä oleillessa on saanut keksiä tekemistä likoille että päivät kuluvat sujuvasti. Pienemmän lempipuuhaa on kaikenlainen kokkailu ja leivonta. Käsillä täytyy saada tehdä. Myös nelivuotias tarvitsee sopivia haasteita, ja ihan perus neulominen on tuottanut nyt hienoja onnistumisen tunteita. 

Tarvitaan iso neula, kirjontalankaa ja huopakangasta sekä suuria tulitikkurasiota.
Hiirestä on helppoa aloittaa, sillä se syntyy ympyrän muotoisesta palasta. 






Kävimme katsomassa elokuvan Onneli ja Anneli eilen ensi-illassa. Se oli tosi suloinen täynnä tyttöjen hömpötystä :)
Leffan jälkeen kävimme syömässä uudessa Daddy's (American diner) hamppariravintolassa. Annan vinkin noista lasten aterioista jotka tarjoillaan pahvisesta autosta. Tuo auto sopii juuri barbeille! Meillä ne ovat olleet leikeissä aina pitkän aikaa..





Mukavaa viikonlopun jatkoa,

Annukka

3 kommenttia:

Blogi Vanilija kirjoitti...

Ihania noi teidän askartelut ja mikä hampurilaispaikka ;) Nam, sinne on päästävä.
Mukavaa lauantaita

t.Sanna

Kanivinossa kirjoitti...

Hei, annatko vinkin, mistä tilasit nuo sisustustyynyt?Ovat kovin hienoja.

Annukka kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne naiset :)
Laitan sinulle 'Kanivinossa' viestiä s-postilla noista tyynyistä.