No nyt on oikein touhuviikko menossa..
Seinäremppa saatiin onneksi päätökseen ja uusi maalipinta näyttää siistiltä ja tuoksuu uudelta :). Rappukäytävän seiniin laitettiin Tikkurilan Tunto Hieno -maalia jolla saatiin valkoiseen pintaa rouheaa tuntua. Hauska paksu maali jolla olisi saanut tehtyä vaikka minkälaisia pintoja! Yllätyin myös ettei litrahinta ollut huima erikoismaalilla..
Tällä viikolla ollaan saatu seuraa oikein urakalla. Suloista vauvantuoksua ollaan nuuhkittu, ja isommille muksuille serkkujen seuraa. Mikäs sen hienompaa!
Lasten kanssa leivottiin kestosuosikkejamme Niinan suklaisia keksejä. Niitä on mukavaa maistella välipalalla mehun kanssa kavereiden seurassa.
Tulvia ollaan käyty myös seuraamassa. On se uskomatonta kun näkee melojia pelloilla. Kiikareilla bongattiin kyllä jo monia muuttolintujakin :)
Mukavaa viikkoa,
Annukka
24. huhtikuuta 2013
16. huhtikuuta 2013
Pientä pintaremonttia
Remppakipinä, se iski tuossa sunnuntai-aamuna kuin salama kirkkaalta taivaalta. :) Aloin poistaa tapettia sisärappusia kiertäviltä seiniltä. Nuo seinät ovat kyllä odottaneet tekijää oikeastaan siitä asti kun tänne taloon muutimme reilut pari vuotta sitten. Silloin teimme pari kuukautta kestäneen pintarempan ennen muuttoa. Nuo rappusia kiertävät seinät olivat ainoat joihin emme koskeneet, eli nyt on hyvä hetki tehdä uudet pinnat sinnekin! Tapetti pois ja maalia tilalle...
Teimme tosiaan monenlaisia muutoksia talon pintoihin jotta siitä saatiin valoisampi, yhtenäisempi ja "oman näköinen".
Heti rempan jälkeen talo tuntui omalta kodilta :)
Mutta nyt siis näiden seinien kimppuun!
Ulkona on ihanan keväistä. Nappasin muutaman kuvan lumen alta paljastuvasta pihastamme. Sitä odottaa jo että saisi rapsutella nurmikkoa haravalla, ja nähdä tulppaanien ja narsissien nousevan maasta.

Leikkikaupan Facebook-arvonta päättyi tänään.
Kiitos osallistuneille ja onnittelut vielä voittajalle Sanna-Maija Topparille!
Palkintona ollut pienoismaatila lähtee sinne teille :)
8. huhtikuuta 2013
Upeat kolmipyöräiset
Kesäfiiliksiä näiden ihanien kolmipyöräisten saattelemana...
ja Leikkikaupan uutisia:
Polkuautoja ja muita päräyttäviä menopelejä nyt saatavilla.
Valikoimamme on juuri parhaimmillaan!!
Esimerkiksi suuria kolmipyöräisiä ja lentsikoita
ei ole aikaisemmin Suomessa nähty!!
Valikoimamme on juuri parhaimmillaan!!
Esimerkiksi suuria kolmipyöräisiä ja lentsikoita
ei ole aikaisemmin Suomessa nähty!!
Voit tutustua *täällä*
-------------------------------------------------------
Ja aikaa on vielä osallistua käynnissä olevaan arvontaan Leikkikaupan Facebook-sivuilla!
Palkintona on pienoismaatila, jossa suuri määrä rakennuksia, tarvikkeita, eläimiä jne.
3. huhtikuuta 2013
Pääsiäinen
Pääsiäinen se mennävilisti ja pupuja oli liikenteessä tänäkin vuonna meidän toimesta kaksin kappalein. Pääsiäisaskarteluista voisin mainita nuo neulahuovutuksella tekemämme kanat ja munat, joita oli erityisen hauskaa ja helppoa tehdä yhdessä lasten kanssa.
Viimeviikkoina on ollut muuten usein aivan upeita revontulia varsinkin iltaisin taivaalla. Välillä ne levittäytyvät kuin huppu koko taivaankannen päälle. Lasten kanssa ollaan tiirailtu yläkerran ikkunoista aina kun saadaan ilmoitus voimakkaista revontulista.

Ilmatieteenlaitoksen Auroras Now -palvelu antaa reaaliaikaisen revontulihälytyksen sähköpostiin, kun liittyy postituslistalle *Täällä*
Palaamisiin taas,
Annukka
Tunnisteet:
askartelu,
Irti arjesta,
Kannustalon Onnela,
pääsiäinen,
valokuvaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)