29. toukokuuta 2013

Leppoisalla lomalla



Palasimme hijlattain lomalta Etelä-Ranskasta. Ihanaa että tänne kotiinkin on tullut kesä ja lehti puuhun sillä välin!

Kaksiviikkoinen poissa kotinurkista teki hyvää ja virkisti mieltä ihanasti. Koko porukalla olimme nyt ensimmäistä kertaa matkassa, joten valitsimme paikan sen perusteella missä muksujen kanssa viihdyttäisiin mahdollisimman kivasti.



Antibes on rannalla pienen ajomatkan päässä Nizzasta jonne lensimme. Asunnon vuokrasimme kaupungin sydämmestä seitsemännestä kerroksesta. Se osoittautui onnistuneeksi valinnaksi, sillä läpitalon huoneistosta näkyivät toisessa suunnassa meri, ja toisessa suunnassa lumihuippuiset vuoret! Olimme otettuja myös tervetuliaisiksi hankituista kukista. Asunto oli hiljainen ja suurella terassilla oli leppoisat oltavat. Lasten kanssa sitä huomaa arvostavansa matkassa juuri asumisen puitteita..



Taas kerran ehkä eniten koko reissussa odotimme saavamme syödä ja laittaa hyvää ruokaa. Suunnitelmia oli tehty vähän jo etukäteen, ja ostimmekin paljon paikallisia tuotteita, vihanneksia, lihaa, äyriäisiä ja kalaa torilta. 

Antibesissa on muuten paljon toreja, ja ne vaihtuvat aamu- ja iltapäivisin ruokatorista vaatteisiin, käsitöihin, antiikkiin jne. Nähtävää on paljon, ja onneksi netistä löytyy tietoa jokaisesta Antibesin toritapahtumasta. Esimerkiksi *TÄÄLLÄ*


Tässä merellistä paellaa couscousilla, nami nami!!


Iso tyttömme täytti 4 vuotta reissussa. Synttäreitäkin juhlittiin tietysti, ja kerronpa sitten jatkona lasten loman kohokohdista!


Palaamisiin siis :)

Annukka

12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä


Taivaan Isä, annoit äidin.
Kiitos hänestä.
Anna meille usein aikaa olla yhdessä.

Äidin kanssa minulla on
paljon tehtävää.
Iltaisin kun nukun,
äiti vuoteen viereen jää.

Taivaan Isä, annoit äidin.
Siunaa häntä nyt.
Sinä näet äitini, kun
hän on väsynyt.

Anna hänen tietää, 
että häntä rakastan.
Kiitos taivaan Isä,
annoit äidin parhaimman.


Näin kauniilla sanoilla oli äitienpäiväkorttini tänä vuonna varustettu.

Kortteja askarreltiin meillä myös miettien mikä isuäidin ja mummin
seurassa on kaikkein ihaninta :)
 




 Leppoisaa äitienpäivän iltaa,

toivottelee Annukka

 

7. toukokuuta 2013

Pajutöitä ja matkasuunnitelmia

Kevään tullessa tekee mieli kuopsutella haravalla heräävää puutarhaa ja suunnitella mitä kesäkukkia istuttaisi mihinkin täksi kesäksi. Nyt ennen kesäkukkien tuloa viherpeukalolla varustettu anoppini ehdotti jo hauskaa ideaa.. istutimme tänään suuriin ruukkuihin kasvatettuja pajuja, jotka sidottiin yhteen pienemmillä "luonnonpajuilla". Kasvatettujen pajujen olisi tarkoitus juurtua ruukussa suoraan multaan, ja myöhemmin reilun metrin mittaisista pajun varsista katkottaisiin kaikki muut versoavat oksat paitsi aivan latvasta. Näin syntyy sitten toivottavasti uusi näyttävä yksityiskohta puutarhaan. Laitan kokonaiskuvaa sitten kesän mittaan kun nähdään onnistuiko tämä.. :)



Matkakuume alkaa meillä olla jo kohdillaan. Lähestyvä parin viikon lomareissu Etelä-Ranskaan on jo mielessä, ja matkasuunnitelmia tehdään kuumeisesti. 

Viisi vuotta sitten ajoimme mm. Rivieran mutkittelevaa rantatietä hääreissulla, pysähdyimme uimaan rauhallisille pikkurannoille ja kolmessa paikassa jäimme yöksi. Mieleen jäi monta paikkaa jonne tekisi mieli takaisin. 

Nyt tukikohdaksi valittiin Antibes lähellä Nizzaa. Vuokrasimme yksityiseltä suuren kattohuoneiston terassilla. Eritryisesti odotamme pääsevämme valmistamaan itse ruokaa hyvistä raaka-aineista, ja tietysti kaikenlaisista merenelävistä. 

Varmasti paljon nähtävää on tulossa!

Olemme niin iloisia että pääsemme ottamaan varaslähdön kesään, ja kokemaan ensimmäisen pitkän loman ulkomailla koko perheen voimalla! :)  




Kuva on häämatkaltamme ihanasta idyllisestä B&B -majoituksesta pienessä kylässä. Aamupalaksi saimme vastaleivottuja croissantteja ja emännän omatekemää jugurttia ja hilloa, kahvin kanssa tietysti.. Ihana majoituspaikka saattaa vieläkin löytyä Ventabrenista. 

 Palaamisiin,

Annukka



1. toukokuuta 2013

Suloista saippuaa




Tässä saippuatuotoksiani kurssilta jossa valmistui ihania itsetehtyjä saippuoita perinteisin menetelmin. Tein vähän kaikkea mitä meillä tarvitaan, ja innostuin tekemään tällaisia kun halusin jotain tosi herkullista! Tein siis saippuoita tavallisiin rasvaa kestäviin muffinssivuokiin... ja herkkuja niistä tuli.  



 Mussinssit ovat siis kokonaisuudessaan saippuamassaa sisältäen mm. tuoksuina luonnon eteerisiä öljyjä ja kaakaota, värejä, mausteita kuten tilli ja unikonsiemenet antamaan "tuntua" saippualle.

Ihaninta oli yhdistellä erilaisia raaka-aineita massoihin ja tehdä ihan omannäköisiä, tuoksuisia ja tuntuisia saippuoita kotiin ja lahjaksi annettaviksi. 

Tässä muita tuotoksiani. Sinisellä marmoroitu kuoriva merisuolasaippua, perinteinen hellävarainen oliiviöljysaippua lapsille (ilman mitään lisättyä), hellästi kuoriva mantelisaippua, joulusaippua mausteilla, sekä yllättäen hellävarainen shamppoo (!) joka ei kuivata sillä mukana on sheavoita (karitevoi) ja avokadoöljyä. Sheavoi ja avokadoöljy eivät saippuoidu vaan jäävät hoitaviksi ainesosiksi mukaan. Tämän saippuan ei siis pitäisi kuivattaa lastenkaan hiuksia ja ihoa talvella niin kuin tutut kaupan shamppoot ja saippuat. Odotan mielenkiinnolla kokeilua kunhan saippuat ovat kuukauden kuluttua valmiita käytettäviksi.

Tämä oli kyllä niin helppoa ja mielenkiintoista touhua että innostuin jo suunnittelemaan seuraavia käsintehtyjä saippuoita. :)

Voin suositella kokeilemista!