30. marraskuuta 2012

Pariisin terveisiä, osa1

Taas yksi mahtava Pariisin reissu on nähty ja koettu. Olimme nelipäiväisellä matkalla yhteensä kahdeksan naisen voimin, ja sain kunnian toimia porukalle "matkanjohtajana". Pariisi on minulle melko tuttu paikka, ja olen muutenkin reissannut ympäri Ranskaa aika paljon. Pariisi on sellainen kohde johon vaan ei koskaan kyllästy, sillä näkemistä on niin paljon!

Olen tottunut kulkemaan kamera kädessä, ja sain tältäkin matkalta kokoon ison läjän kuvia. Olen valinnut teille lukijoilleni sellaisen sopivan ruutumatkan, niin pääsette myös pienelle "minilomalle"

Tulossa on siis ainakin suuren kaupungin ja tavaratalojen joulutunnelmaa (Grands Boulevards), Käsityömessut (Créations&Savoir-faire), antiikkitoreja, pieniä shoppailuvinkkejä ja Montmartre...

   
Aloitetaan sillä ensinmainitulla. Boulevard Hausmannilla olevat suuret tavaratalot mm. La Fayette ja Printemps avaavat joulun todella näyttävästi, kukin hieman eri aikaan tässä marraskuun tienoilla. Illalla valaistus pääsee parhaiten oikeuksiinsa!

Näyteikkunat pursuavat kaikkea mahdollista!! Nuo nallet ja pingviinit ovat muuten ihan feikkihomma. Hmm.. jos jotain mieltä, niin ainakin huomiota herättävää :). Aikaisempina vuosina olen nähnyt ikkunat enemmän lapsille suunniteltuna kuin nyt.

 La Faytetten aulassa olevat valtavan kokoiset Tuhkimon kurpitsavaunut olivat kyllä upeat!

 Nämä Diorin ikkunat olivat onneksi herttaisia. Nukkeneitokaiset liikkuivat musiikin soidessa luistellen, tanssien...

Nyt täytyy kipaista nukkumaan, mutta jatkamme tästä pian!

Annukka 

18. marraskuuta 2012

Tervetuloa 1v tytön huoneeseen

Meillä on pieni huone pienelle tytölle jotakuinkin valmis. No, tai ainakin huoneessa on jo paljon sellaista mitä olen sinne kuvitellutkin
Keinutuoli on 1900 -luvun alusta, pieni ja soma. Ostimme sen peräkonttikirppikseltä huonokuntoisena reilut kolme vuotta sitten, ja isäni kunnosti sen. "Soutulavittalla" on nukutettu pienoista uneen monen monta kertaa.


Kun tyttö kasvaa ja kehittyy, seuraa huone tavaroineen siinä mukana. Ikiomat aarteet löytävät omat paikkansa, ja tarpeettomaksi jäävät väistyvät tieltä. Niinhän se menee. Jossain vaiheessa ei varmaan enää äidinkään ehdotuksia juuri kuunnella :) On kuitenkin ollut nyt hienoa laittaa oma tila kodissa myös pienimmälle! 


Lippunauhan olen ommellut Tilda -kankaista suuremman ikkunan somisteeksi, ja erkkeri-ikkunaan tein vähän eri mallisen rullattavan verhon. 
Silkinpehmoiset pinnasängyn pehmusteet, peitto ja unipussi ovat Moulin Rotyn. Samoin perinteinen vaatekaappi ja hylly seinällä Moulin Roty. 
Lastenhuoneen nojatuolilla (Pink, Kid Kraft) istuu mummilta 1v lahjana saatu Tildanorsu. Ihana pehmoinen tyyny lattialla on juuri Riihipeikolta ostettu. Hurmaavaa tyynyä saa monissa väreissä! 
Nyt täytyisi teettää tytön 1v -kuva seinälle, kunhan saisi valittua jonkin niistä monesta.. ehkä kollaasikin voisi olla hyvä vaihtoehto :)


Sitten vielä kännykameralla napattu kuva harrastuksesta joka on vienyt jo mukanaan. Seinäjoen poniravikoululla käymme nykyään säännöllisesti serkkujen kanssa ratsastamassa ja ajamassa kärryillä. 3,5v tyttö laskee aina öitä seuraavaan kertaan :). Myös 2v ja 5v serkut ovat aina innolla mukana. Hienoa tuossa paikassa on se että lapset saavat siellä paljon opetusta ja neuvoja. Ohjaajilla on ammattimainen ote, ja siksi myös lapset tuntevat varmuutta ja oppivat uutta joka kerta.

Ensi viikolla olisi lähtö Pariisiin käsityömessuille ja ihailemaan suurkaupungin joulutunnelmaa! Vien mukanani seitsemän naisen joukon, joten neljän päivän reissusta mahtaa tulla hauska ja täynnä tapahtumia. Kerron sitten myöhemmin tunnelmia!!
 
Kiva että tulit käymään, ja toivottavasti tulet pian uudestaan,

Annukka

14. marraskuuta 2012

Verhot pienen tytön huoneessa

Heippa! Olen hiljakseen laittanut 1v tytöllemme omaa huonetta, ja halusin laittaa teille nyt alkuun kuvia pienestä askartelusta jonka tein vähän aikaa sitten tuonne huoneen verhoihin.



Suloinen Bambi ja Rumpali on kiva aihe kankaiselle koristeelle, joka valmistui aika helposti:

1.Värilaserilla tavalliselle A4:lle tulostettu kuva "liimataan" kiinni puuvillakankaalle tavallisella vesiliukoisella kalustelakalla (väritön). Litteä pieni pensseli on hyvä väline lakan tasaiseen levittämiseen kuvaan ja kankaalle, jotka laitetaan siis liimapinnat vastakkain.
2. Kuvaa silitetään leivinpaperin läpi, jotta lakka kuivuu kunnolla.
3. Kastetaan sormi veteen ja hierretään paperipinta rikki. Jatketaan kunnes paperia ei ole enää jäljellä!
Työtä voidaan välillä silittää uudelleen, jotta kuva ei vahingossa kulu puhki.  
Paperi hajoaa ja kuva jää kankaalle.

Sain idean anopiltani, joka on tehnyt tällä tekniikalla valokuvakirjan kansia. Läheltä katsottuna jälki muistuttaakin hieman vanhaa valokuvaa, ja se on tosi nätti! 


Viime viikonloppuna vietettiin tosiaan isänpäivää, mutta olimme myös markkinoilla Leikkikaupan tuotteita myymässä. Pöytä täytettiin tuotteilla pienemmästä päästä. Kaikkea söpöä ja herkullista ;)


Mukana oli myös muutama malli päältä-ajettavia eli ns. potkuautoja sekä varsinkin miehiä kiinnostanut Bagheran polkuauto, johon olemme teettäneet omat teippaukset alkuperäisiä Le Mans autoja mukaillen. Oli hauska kuulla monen miehen lapsuuden muistoja erilaisista polkuautoista, kuinka ne ovat jääneet niin hienoina muistoina lapsuudesta... Ei siis ole ihme että usein miehet myös ostavat näitä menopelejä omille lapsilleen!


Kivat markkinat, eikä harmittanut olla sisätiloissa kun pihalla oli huono ilma. Mutta toivotaan nyt niiiiiin sitä lunta :) 

Palaamisiin taas pian!

Annukka 

4. marraskuuta 2012

Lasten Halloween

Meillä järjestettiin juuri pienet lasten Halloween -juhlat. Valmistelimme niitä tyttöjen kanssa monta päivää ja laskimme öitä...

 

Hauskoja ja suloisia juhlijoita naamiaisasuissa saapui monta! Vieraita vastaanottamassa oli tietysti kurpitsa, jonne laitoimme Led-valot sisälle. Se loistaa hauskasti ulkona pimeän tultua!


 Askarteluista laitan muutaman kuvan sillä niitä tehtiin huolella :). Mustasta pahvista leikattiin lepakoita ja kummituksia! Hämähäkinseittiä ostimme Tiimarista.




  
Kummituksia tehtiin myös harsosta, jonka alle käärittiin mytylle talouspaperia. Silmät tulostimme paperille ja liimasimme kiinni. Ompelulanka riitti kannattelemaan niitä ilmassa. Hupaisan näköisiä otuksia vai mitä!? 


Lapsille oli muutamia pieniä ohjelmanumeroita joista tässä yksi. Teimme oviaukkoon pienen nukketeatteriesityksen pahvisilla hahmoilla. Esitykseltä vaadittiin kaiketi vain hauskuutta, eikä niinkään jännitystä, katsojien ollessa suurimmaksi osaksi alle 5 -vuotiaita. Siihen onneksi riittivät esiintyjänlahjani! Katsomosta ainakin kuului hihitystä ja naurunpurskahduksia...


Tarjolla oli mainio Hämähäkki -juustokakku. Uusi resepti oli hyvä, ja sen voi muuten tehdä pakastimeen hyvissä ajoin ennen juhlia!

Tässä teillekin sen ohje:

3 munaa
100g maustamatonta sulatejuustoa 

4dl kermaa
1,5dl sokeria
1tl vanilliinisokeria
digestive keksejä
nomparelleja

1. Kerma ja vanilliinisokeri vatkataan vaahdoksi.

2. Munankeltuaiset ja sokeri vatkataan kuohkeaksi, lisää mukaan HUONEENLÄMPÖINEN sulatejuusto vatkaten.
3. Yhdistä edelliset taikinat.
4. Munanvalkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi ja lisätään edelliseen taikinaan.
5. Laita vuoan pohjalle osa murskatuista kekseistä, kaada päälle puolet taikinasta ja taas keksi seos ja loput taikinasta päälle. Koristele   nomparelleillä tai keksimuruilla. Ainakin yöksi pakkaseen ja sulamaan n. 20-30min. ennen tarjoilua.


Tuunasin reseptiä vielä sulattamalla 3 liivatelehteä pariin lusikalliseen sitruunamehua kattilassa. Sekoitin liivatteet lopuksi täytteeseen. Näin varmistuu ainakin se ettei kakku pehmene liikkaa pöydällä ollessaan..



Suklaamuffinsseja koristeltiin sokerikuorrutteella ja mustilla karkeilla. Syksyllä maistuu kyllä suklaa, siksi tehtiin myös suklaakeksejä. Namsk!




Halloweenjuhlat olivat sen verran hauskat että ne tullaan varmaankin järjestämään uudelleen tulevina vuosina.

Palaamisiin taas,

Annukka