10. maaliskuuta 2012

Lastenhuoneen verhot ja suunnitelmia

Aurinko on paistanut täydeltä terältä koko lauantaipäivän. Ihanaa! Siitä saa niin paljon energiaa. Aurinkoisin huone meillä on tytön huone, jonne tulvii valoa kahdesta ikkunasta aamuauringon puolella.

Kun muutimme taloon reilu vuosi sitten, ajattelimme heti että tämä huone kuuluu tytölle. Se on sopivan kokoinen leikeille. Suuremmassa ikkunassa on valkoiset puuvillaverhot ja rullattava pimennysverho. Lippunauhan tein Tilda-kankaista.


Hauska erkkeri ja ikkuna tekevät huoneesta mielestäni soman. Kesti aikansa ennenkuin löysin idean erkkeri-ikkunan verholle. Tarkoitus oli tehdä kevyen näköinen verho, joka on kuitenkin pimentävä. Kankaat löysin Sisustus Säteestä. Ompelin pimennyskankaan tuon kauniin puuvillakankaan takaosaan.


Verho on purjerenkailla tuollaisten tappien varassa, ja alaosa rullataan ylös ja kiinnitetään lenkeillä. Kun verho on aivan kiinni ikkunassa, toimii myös pimennys paremmin! 


Nyt haaveilen meidän pienoiselle omaa huonetta. On niin hauskaa ajatella että kaikki hänenkin omat aarteensa saataisiin yhteen paikkaan. 

Viereisessä huoneessa on myös samanlainen erkkeri-ikkuna, joten soman siitä saisi kyllä helposti tehtyä. Selaillessani Moulin Rotyn valikoimaa silmäni tarttuvat muutamiin juttuihin:


"La Chambre Nuage"
Ajaton ja tilava kaappi.. 
 
"La Chambre Nuage"
Lelusäilytystä tarvittaisiin myös. 
Tuon kannen päälle voisi istuakin...

"Myrtille et Capucine" (uutuus sarja tulossa huhti-toukokuussa 2012).
Kaunis peitto ja unipussi, jotka säilyisivät pysyvänä muistona vauva-ajoista.



Unipussi 70 cm ja suurempana mallina 90/110 cm



Lastennojatuoli. Toimisi varmaan 1-vuotislahjanakin..


"Koko La Lune"
Tässä toinen hauska ja raikas sarja, jossa paljon juttuja...

Aikasta suloinen kaveri.


Teitä lukijoita käy täällä jo aikamoinen määrä. Olisi hauskaa kuulla mistä Moulin Rotyn tuotteista pidätte erityisesti! Suurin osa tuotteista on esillä Moulin Rotyn sivuilla

Meiltä voit myös tiedustella mitä tahansa heidän tuotteistaan! leikkikauppa(at)gmail.com


Terkuin,
Annukka


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voisi kyllä kuvitella, että tämän tyyliset tavarat kestävät aikaa. Jostain syystä retrovivahteiset asiat ovat aina muodissa. Joskus on osattu tehdä selkeitä ja miellyttäviä muotoja. Ja sanotaanhan että musiikissakin vain toistetaan jo kauan sitten keksittyjä sointuja ja melodioita, kierrätys kunniassa :)

Annukka kirjoitti...

Aika hyvin sanottu! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat verhot! Saako udella mistä olet hankkinut ne...

Annukka kirjoitti...

Saa kyllä :) Nuo erkkeri-ikkunan verhot olen ommellut itse, ja toisessa ikkunassa perus puuvillakankaiset pitkät verhot ja Tilda-kankaista tekemäni lippunauha.