19. lokakuuta 2012

Syysloman menoa

Minulla olisi muutama kuvapläjäys meidän viikon mittaiselta lomalta, joka katkaisi ihanasti tämän syksyn ja antoi hurjasti voimia jatkaa kohti talvea. Viikon aikana otin etäisyyttä myös läppäriini jonkin verran, ja se kannatti.. Mieli on nyt virkeä ja täynnä uutta intoa!


Syyloma vietettiin rauhassa tehden kaikkea kivaa yhdessä lasten kanssa. Tampereella vierailtiin heti alkuviikosta ainakin lasten kulttuurikeskus Rullassa (Finlaysonin tehtailla), jossa on esillä Pikkukakkosen näyttely. Tekemistä riitti tunneiksi.. Esimerkiksi taikurina lavalla oli kivaa!


 Paikka on katosta lattiaan täynnä nähtävää ja ihmeteltävää


Oletko muuten huomannut että Pikkukakkosen sivuilla voi tulostaa kaavoja nukkekodin kalusteille. Kätevää! Kalusteiden pohjaksi ehdotetaan vaikkapa maitopurkkia, ja pahviin vain liimalla kiinni printatut pinnat. Täytyy kokeilla...
Kaavat *Pikkukakkosen sivuilla*


Tampereella Hämeenpuistossa on tosi kiva ruokatori. Kävimme maistelemassa siellä herkkuja, joista uutena meille olivat kuorrutetut omenat. Super nam!


Loppuviikon vietimmekin kotikulmilla. Rentouttavinta pienten lasten kanssa oli tehdä pieniä arjesta poikkeavia juttuja, kuten aamupalaretki, joka tehtiin laavulle eväskori tietysti mukana. Kyllä kelpasivat kaikki eväät syksyn raittiissa ilmassa!

 
Sisustuspuuhat ja uudet leikit ovat päässeet loman jälkeen vauhtiin tyttöjen huoneissa, niistä lähiaikoina lisää...

T.Annukka  

2 kommenttia:

Sari/Kotihyppysissä kirjoitti...

Voi kuinka mahtavalta teidän syysloma kuullostaa! Täytyy pitää mielessä tuo paikka kun seuraavan kerran suuntaamme tampereelle!

Annukka kirjoitti...

Kiitos kommentista Sari! Syysloman soisi kyllä kuuluvan ihan kaikille, se katkaisee kivasti syksyn... Tampere on kyllä kiva paikka myös lasten kannalta. Siellä on niin paljon varsinkin kulttuuritarjontaa. Itse vilkaisin Tampereen kaupungin sivuja ennen lähtöä..