15. kesäkuuta 2014

Vanhalla paikalla

Pieni kesätauko blogitouhuista taisi tulla pidettyä, vähän vahingossa oikeastaan. Olemme tässä välillä muuttaneet ja aloittaneet kesän uudessa tai oikeastaan vanhassa kodissa :). Äitini kototalo on palvellut meitä tukikohtana aikaisemminkin, ja paluu tähän 50-luvulla rakennettuun taloon tuntuu hyvältä. Talossa ovat asuneet monet sukulaiset ja tarinoita näillä seinillä riittää kerrottavaksi. Nyt myös pienempi tyttäremme pääsee asumaan tähän taloon jossa on hänenkin juuriaan.






Lastenhuoneesta nämä muutamat kuvat. Vintiltä löytyi pulpetti, jonka koristelusta vastasin itse reilut parikymmentä vuotta sitten. Tänne rentoon menoon se sopii nyt sellaisenaan, irrotellaan tarroja sitten kun ehditään..








Vanha nukkekoti on saanut tapetit seiniinsä, ja sillä on leikitty ahkerasti. Maalasin talon ensin valkoisella ja tapetoin huoneet kauniilla askartelupapereilla. Huonekalut ovat Mailegin, osittain myös asukkaat, suurin osa kuitenkin Moulin Roty eläinhahmoja. 








Seinille kiinnitimme hyllyjä, jotta kaikki tärkeimmät lelut ovat käden ulottuvilla. Muuton yhteydessä tuli kyllä kivasti karsittua turhaa tavaraa pois, ja käyttöön jätettiin vain ne millä eniten leikitään.
Vanha Mikki ja Minni rasia on Pariisin antiikkitoreilta. 
Siinä on niin hauska toteamus: Naiset - ei koskaan valmista..






Kesäherkkuterveisin,

Annukka




4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Aivan ihana blogi sinulla!
Kaunis talo ja ihania kuvia.

Annukka kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Anne :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana rusetti tytön hiuksissa. Kauniin värinen. Mistä tyttöjen mekot on hankittu?

Annukka kirjoitti...

Tyttöjen mekot ovat Pomp De Lux:in tämän kesän mallistosta Badalona Dress nimiset. Niitä voi tilata täältä:http://www.pompdelux.com/fi_FI/tytto-110-152-cm/mekot