Leikkimökki tulossa
Autokatoksessamme odottaa herkullinen kasa seiniä. Niistä on tarkoitus koota leikkitupa jonnekin päin pihaa. Leikkimökin etsiminen alkoi jo viime kesänä, kun katselin myynnissä olevia uusia vaihtoehtoja ja kyselin käytettyjä. Mikään ei oikein kolahtanut, mutta nyt pystyttämistä odottaa juuri meidän ajatuksiin sopiva mökki. Isoisän saha ja naulapyssy on laulanut... Suuuuren suuri kiitos isoisä!
Ikkunan takana on mallailtu jo moneen otteeseen, vaikka leikkituvan kokoamisesta ei ole sen kummemmin vielä hehkutettukaan, ettei odotus käy liian pitkäksi.
On hienoa päästä laittamaan leikkimökkiä omille tytöille (ja vähän itsellekin)!
Korkeutta tuli lopulta sen verran että aikuinenkin mahtuu seisomaan sisällä, ja haaveena ollut pieni parvi saadaan toteutettua. Kaikkea muutakin pientä kivaa on suunnitteilla sisälle ja pihapuolelle!
Materiaalina seinissä on 13mm paneeli, ja katolle nostetaan nämä edessä näkyvät havuvanerit, joiden päälle kiinnitetään palahuopa. Lattia tulee myös havuvanerista. Sen päälle etsin jonkin sopivan materiaalin, jonka päällä on kivaa tepastella paljailla varpaillakin.
Tällaisia Tilda-kankaita päätyi ostoskassiin alennusmyynnistä. Niistä teen varmaan ainakin verhoja, ja tyynyjä leikkitupaan. Hauskaa puuhaa tiedossa!
Tuskin maltamme odottaa että pääsemme leikkituvan kokoamispuuhiin!
Räntäsateilta suojassa autokatoksessa on myös pyöräilty ahkerasti. Viimekesäinen leikki senkun jatkuu. Asfalttiin piirretään liidulla rata, jota pitkin poljetaan ympäri ympäri. Välillä on mutkia, liikennevaloja ja suojateitä ym. Ihan hauskaa harjoitusta pyörällä ja potkulaudalla liikkumiseen, ja pientä liikennekasvatusta kai samalla. :)
Toivottavasti sateet loppuvat pian niin ulkoleikit maistuvat entistä kivemmalta.
Hyvää viikonloppua!
Annukka
2 kommenttia:
Oih, tuskin maltan odottaa mökin valmistumista! :) Taidetaan tulla sitten kyläilemään!
Ehdottomasti! :)
Lähetä kommentti